-En
ole koskaan oikein ymmärtänyt valokuvauksen hienoutta. Muussa
kuvaamataiteessa pystyn sanomaan onko kuva taidokas vai pelkkä räpellys
tai säälittävä kopiointi yritys, mutta valokuvauksessa en. Pidän vain
niistä valokuvista jotka esittävät minulle mieluisia asioita, kuten
eläimiä tai kauniita maisemia. Kuvaamataidossa taas pelkkä
vesilasipiirustus saa minut haukomaan henkeä ihailusta, sillä kuvasta
näkee kaiken sen vaivan ja taidon, jota työn teko on vaatinut. Kaikki
ne viivat, milloin ne osaavat kerääntyä tiheiksi ja harvemmiksi
alueiksi juuri oikein, jolloin ne saavat aikaan paperille illuusion
kolmiulotteisesta esineestä. Tottakai, kaikki hienot piirustukset eivät
tietenkään aina ole realismia, mutta sitä on helpompi nyt käyttää
esimerkkinä.
Valokuvat taas harvemmin herättävät minussa tällaisia ihailun tunteita.
Välillä tulee vastaan kuvia, joista voi sanoa onpa hieno valaistus,
onpa tarkka kuva, onpa hyvä rajaus jne jne.., mutta ne tuntuvat
sitkeästi riippuvan kameran laadusta taikka studio-olosuhteista.
- Olikohan se vuoden 2006 luontokuva, joka oli opiskelijan
digikamerallaan ottama kuva kukasta. Tällöin nousi paljon keskustelua
siitä, että on mahdollista ottaa upeita kuvia pelkillä peruskameroilla
ja mattimeikäläismeiningillä ilman valokuvauskokemusta. Olihan se kiva
utopia niin kauan kuin sitä kesti. Eräällä suomalaisella taideyhteisön
sivulla tämä luontokuva on jo joutunut teilatuksi aikoja sitten.
Samaiselle sivulle tuntuu syntyneen eräänlainen valokuvaajien
"eliitti", he kellä on varaa ostaa monen tuhannen kamerat ja ovat ehkä
peräti ammatikseen valokuvaajia.
Julkaistuja valokuvia siellä poistetaan ankaralla kädellä ja
ymmärtäähän sen, että ihmisten on helpompi napsia valokuvia kuin
piirtää kuvia julkaistavaksi ja tällainen toimenpide on välttämätöntä
ettei sivu hukkuisi niihin. Täytyy tehdä selvä raja ettei sivusto ole
kotialbumia vaan taidekuvia varten. Ongelma vain on siinä, että tämä
taidekuvan kriteeri on noussut ihan älyttömiin mittoihin. Monia todella
kauniita kuvia on poistettu niiden "huonolaatuisuuden vuoksi".
- Olen itse tuon sivuston yksi jäsenistä ja jonkin aikaa lueskelin
keskustelupalstojen kirjoituksia noista samaisista valokuvaongelmista.
Ne olivat kuin hepreaa minulle, kuvia vain amatööritasolla, omaksi
ilokseen ottaneelle, pulliaiselle. Olen julkaissut sinne pari kolme
piirustustani joihin olen saanut melko hyvän, positiivisen palautteen.
Viime aikoina olen kovasti kuluttanut aikaa yrittäessäni aloittaa
seuraavaa kuvaa, ei mitään. Inspiraatiota minulla ei ole ollut ei niin
lainkaan. Sitten rupesin kiinnostumaan valokuvauksesta. Itselleni
uudella, nopealla toimenpiteellä saisin tyydytettyä taiteellisen
ilmaisun haluni. Yli kuukauden räpsin kuvia ja tungin ne
tietokoneeseeni, joista suosikkejani harjoittelin muokkamaan Paint shop
prolla paremmiksi, omaa mielikuvaani vastaaviksi samalla tavoin kuin
piirtäessä. En kuitenkaan julkaissut yhtäkään näistä kuvista, tietäen
että amatöörikuvia ei katsottaisi hyvällä, vaikka sinne pistäisikin
vain omiensa parhaimmistoa.
Yksi päivä mieleni teki taas valokuvata. Oli kaunis aurinkoinen päivä
ja päätin lähteä koirani kanssa lenkille. Omaa kameraa minulla ei ole
koskaan ollut, joten lainasin salaa siskopuoleni parin sadan euron
kameraa. Otin koirastani paljon kuvia. Oli kovan työn takana saada
koira poseeraamaan ja kamera tarkentamaan oikeaan kohtaan niin, ettei
kuva jäänyt sumeaksi. Lisäksi katsoin, ettei kuva ylivalottuisi, sillä
auringonpaiste oli erittäin kirkas. Lisäksi makailin maassa ja otin
kuvia eri perspektiivistä tehdäkseni kuvistani mielenkiintoisempia.
Lopulta kotona tarkastelin tuotoksiani tietokoneella joista yksi
erottui joukosta. Pidin siitä erittäin paljon ja päätin vielä
parannella sitä kuvanmuokkauksessa. Seuraavana päivänä nousi ajatus
kuvan julkaisemisesta taideyhteisössä. Minua pelotti hieman, sillä
tiesin valokuvien tiukan linjan siellä, mutta mielestäni kuva näytti
niin kauniilta että yahdoin nähdä mitä mieltä muut siitä olisivat.
- Yleensä kun olen lisännyt piirustuksen se on saanut heti samana
päivänä pari kolme kommenttia. Mutta sinä päivänä kun lisäsin tuon
valokuvan, ryöpsähti sen alle peräti 13. Melkein kylmä hiki otsalla
uskallauduin lukaisemaan niitä. Parissa kehuttiin malliani söpöksi, no
juu, mutta se ei kerro mitään itse kuvasta. Noh, loput kommenteista
olikin sitä lyttyyn liiskaamista, melkein peräti haukkumista. Kuulema
valokuva on puhkipalanut, liian rakea, huono valaistus, eikä siinä ole
mitään taidokkuutta. En ollut kirjoittanut missään vaiheessa pitäväni
sitä taidokkaana, olin vain kuvaukseen pistänyt pitäväni sitä yhtenä
onnistuneimpina valokuvinani.
Näinhän se on, suurin osa tuosta "kritiikistä" osuikin juuri
työvälineeseen eli kameraan. Miksi valokuvaa tutkitaan niin
yksityiskohtaisesti? Miksei sitä katsota kokonaisuutena kuten
maalauksia? Jos maalausta katsotaan läheltä näkee sivellinvedot, muttei
itse kuvaa. Eihän sen perusteella voida sanoa muuta, kuin ehkä
minkälaisia työvälineitä taiteilija on käyttänyt. Työstäessäni kuvaa,
katson sitä monta kertaa kauempaa sekä peilikuvana. Jos on nenä kiinni
työssään pitkän aikaa tulee lopulta sokeaksi kokonaisuudelle, joka taas
on työn pääasia. Mielestäni työ on onnistunut silloin kun se miellyttää
silmää, en katso onko se maalattu alelaarin halvimmilla vesiväreillä
tulostinpaperille vai taideliikkeen öljyväreillä itsetehdylle
kangaspohjalle, vaan miten työ on onnistunut kokonaisuudessa ja kuinka
työvälineestä, halvasta tai kalliista, on onnistuttu ottamaan kaikki
hyöty irti. Kuten historianopettajani joka muisti muistuttaa joka
oppitunnilla; "Muistakaa tutkielmaa tehdessänne, että tietokone ei ole
mitään sen ihmeempää kuin kirjoituskonekaan. Se on vain väline".
tiistai, 27. marraskuu 2007
Kommentit