-En ole koskaan oikein ymmärtänyt valokuvauksen hienoutta. Muussa kuvaamataiteessa pystyn sanomaan onko kuva taidokas vai pelkkä räpellys tai säälittävä kopiointi yritys, mutta valokuvauksessa en. Pidän vain niistä valokuvista jotka esittävät minulle mieluisia asioita, kuten eläimiä tai kauniita maisemia. Kuvaamataidossa taas pelkkä vesilasipiirustus saa minut haukomaan henkeä ihailusta, sillä kuvasta näkee kaiken sen vaivan ja taidon, jota työn teko on vaatinut. Kaikki ne viivat, milloin ne osaavat kerääntyä tiheiksi ja harvemmiksi alueiksi juuri oikein, jolloin ne saavat aikaan paperille illuusion kolmiulotteisesta esineestä. Tottakai, kaikki hienot piirustukset eivät tietenkään aina ole realismia, mutta sitä on helpompi nyt käyttää esimerkkinä.
Valokuvat taas harvemmin herättävät minussa tällaisia ihailun tunteita. Välillä tulee vastaan kuvia, joista voi sanoa onpa hieno valaistus, onpa tarkka kuva, onpa hyvä rajaus jne jne.., mutta ne tuntuvat sitkeästi riippuvan kameran laadusta taikka studio-olosuhteista.

- Olikohan se vuoden 2006 luontokuva, joka oli opiskelijan digikamerallaan ottama kuva kukasta. Tällöin nousi paljon keskustelua siitä, että on mahdollista ottaa upeita kuvia pelkillä peruskameroilla ja mattimeikäläismeiningillä ilman valokuvauskokemusta. Olihan se kiva utopia niin kauan kuin sitä kesti. Eräällä suomalaisella taideyhteisön sivulla tämä luontokuva on jo joutunut teilatuksi aikoja sitten. Samaiselle sivulle tuntuu syntyneen eräänlainen valokuvaajien "eliitti", he kellä on varaa ostaa monen tuhannen kamerat ja ovat ehkä peräti ammatikseen valokuvaajia.
Julkaistuja valokuvia siellä poistetaan ankaralla kädellä ja ymmärtäähän sen, että ihmisten on helpompi napsia valokuvia kuin piirtää kuvia julkaistavaksi ja tällainen toimenpide on välttämätöntä ettei sivu hukkuisi niihin. Täytyy tehdä selvä raja ettei sivusto ole kotialbumia vaan taidekuvia varten. Ongelma vain on siinä, että tämä taidekuvan kriteeri on noussut ihan älyttömiin mittoihin. Monia todella kauniita kuvia on poistettu niiden "huonolaatuisuuden vuoksi".

- Olen itse tuon sivuston yksi jäsenistä ja jonkin aikaa lueskelin keskustelupalstojen kirjoituksia noista samaisista valokuvaongelmista. Ne olivat kuin hepreaa minulle, kuvia vain amatööritasolla, omaksi ilokseen ottaneelle, pulliaiselle. Olen julkaissut sinne pari kolme piirustustani joihin olen saanut melko hyvän, positiivisen palautteen. Viime aikoina olen kovasti kuluttanut aikaa yrittäessäni aloittaa seuraavaa kuvaa, ei mitään. Inspiraatiota minulla ei ole ollut ei niin lainkaan. Sitten rupesin kiinnostumaan valokuvauksesta. Itselleni uudella, nopealla toimenpiteellä saisin tyydytettyä taiteellisen ilmaisun haluni. Yli kuukauden räpsin kuvia ja tungin ne tietokoneeseeni, joista suosikkejani harjoittelin muokkamaan Paint shop prolla paremmiksi, omaa mielikuvaani vastaaviksi samalla tavoin kuin piirtäessä. En kuitenkaan julkaissut yhtäkään näistä kuvista, tietäen että amatöörikuvia ei katsottaisi hyvällä, vaikka sinne pistäisikin vain omiensa parhaimmistoa.
Yksi päivä mieleni teki taas valokuvata. Oli kaunis aurinkoinen päivä ja päätin lähteä koirani kanssa lenkille. Omaa kameraa minulla ei ole koskaan ollut, joten lainasin salaa siskopuoleni parin sadan euron kameraa. Otin koirastani paljon kuvia. Oli kovan työn takana saada koira poseeraamaan ja kamera tarkentamaan oikeaan kohtaan niin, ettei kuva jäänyt sumeaksi. Lisäksi katsoin, ettei kuva ylivalottuisi, sillä auringonpaiste oli erittäin kirkas. Lisäksi makailin maassa ja otin kuvia eri perspektiivistä tehdäkseni kuvistani mielenkiintoisempia. Lopulta kotona tarkastelin tuotoksiani tietokoneella joista yksi erottui joukosta. Pidin siitä erittäin paljon ja päätin vielä parannella sitä kuvanmuokkauksessa. Seuraavana päivänä nousi ajatus kuvan julkaisemisesta taideyhteisössä. Minua pelotti hieman, sillä tiesin valokuvien tiukan linjan siellä, mutta mielestäni kuva näytti niin kauniilta että yahdoin nähdä mitä mieltä muut siitä olisivat.

- Yleensä kun olen lisännyt piirustuksen se on saanut heti samana päivänä pari kolme kommenttia. Mutta sinä päivänä kun lisäsin tuon valokuvan, ryöpsähti sen alle peräti 13. Melkein kylmä hiki otsalla uskallauduin lukaisemaan niitä. Parissa kehuttiin malliani söpöksi, no juu, mutta se ei kerro mitään itse kuvasta. Noh, loput kommenteista olikin sitä lyttyyn liiskaamista, melkein peräti haukkumista. Kuulema valokuva on puhkipalanut, liian rakea, huono valaistus, eikä siinä ole mitään taidokkuutta. En ollut kirjoittanut missään vaiheessa pitäväni sitä taidokkaana, olin vain kuvaukseen pistänyt pitäväni sitä yhtenä onnistuneimpina valokuvinani.
Näinhän se on, suurin osa tuosta "kritiikistä" osuikin juuri työvälineeseen eli kameraan. Miksi valokuvaa tutkitaan niin yksityiskohtaisesti? Miksei sitä katsota kokonaisuutena kuten maalauksia? Jos maalausta katsotaan läheltä näkee sivellinvedot, muttei itse kuvaa. Eihän sen perusteella voida sanoa muuta, kuin ehkä minkälaisia työvälineitä taiteilija on käyttänyt. Työstäessäni kuvaa, katson sitä monta kertaa kauempaa sekä peilikuvana. Jos on nenä kiinni työssään pitkän aikaa tulee lopulta sokeaksi kokonaisuudelle, joka taas on työn pääasia. Mielestäni työ on onnistunut silloin kun se miellyttää silmää, en katso onko se maalattu alelaarin halvimmilla vesiväreillä tulostinpaperille vai taideliikkeen öljyväreillä itsetehdylle kangaspohjalle, vaan miten työ on onnistunut kokonaisuudessa ja kuinka työvälineestä, halvasta tai kalliista, on onnistuttu ottamaan kaikki hyöty irti. Kuten historianopettajani joka muisti muistuttaa joka oppitunnilla; "Muistakaa tutkielmaa tehdessänne, että tietokone ei ole mitään sen ihmeempää kuin kirjoituskonekaan. Se on vain väline".